perjantai 25. joulukuuta 2015

Koristuksia

Sain tädiltäni Marjalta ihanan paperinarukranssin. Laitoin siihen valot lisäksi. Se sopii kyllä ihanasti eteisen seinälle.

 Keittiö on kokenut hieman muodonmuutosta. Remontoin seinät toissaviikonloppuna.
Olohuoneen ja keittiön välinen seinä sai ylleen hopean hohtoisen tapetin.

Amaryllis oli pakko leikata, varsi oli ehtinyt kasvaa jo liian pitkäksi.

Takkahuoneessa on simppelisti kultaista ja valkoista.
 
Yours H

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Olohuoneen jouluilme

Ostin tänä vuonna kuusen Halpa-Hallista. Kuuset olivat kyllä todella tuuheita.



Vitriinikin sai pientä somistusta osakseen.

 Ikeasta ostamani raidallinen torkkuviltti saa olla joulunakin paikoillaan.

torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukoristeet olohuoneessa

Tänä vuonna päätin laittaa paperitähtiä roikkumaan ryppäänä katosta ikkunan eteen. Ikean vuosia vanhat paljettityynyt päätyivät sohvalle.



Ikeasta ostamani havukasvi antaa kivaa kontrastia vaaleudelle. Seinällä on DIY pallokranssi, joka on jo useana vuonna löytänyt aina uudelleen seinälle.

 
Vielä olisi paljon koristeltavaa. Onneksi jouluun on vielä aikaa. Miten teillä joulun valmistelut sujuvat?
 
Yours H